:O Olen muutaman kerran ollut tulossa blogia päivittämään mutta olen hoksannut ettei meillä ole mitään kirjoittamista sillä ei me olla varsinaisesti treenattu, paitsi Noomin kanssa kotona aina jotain.
Yksi ilta ennen lenkille lähtöa reenittiin tallin pihassa, aika tuttu paikka mutten pimeään koulun pihaankaan jaksanut lähteä.
Noomi oli oikein pätevä jälleen ja rätin kanssa riehu villisti! Tehtiin sivulle tuloja, pikkupätkiä seuraamista (ja Noomin taitolajia katsekontaktia jota se aina tarjoaa=)) ja loppuun vielä luoksetulo että veljeni piti Noomia kiinni ja juoksin karkuun! Kyllä se juoksi ja taas aivan uudella innolla räsyyn:) Kaikki meni tosi hyvin, yhessävälissä lelu irtos suusta ja pieneksi hetkeksi herpaantui kun auto meni vierestä.
Kotona taas kaikkia nuita samoja eikä oo ongelmia.
Nyt lenkeillä Noomi on kovasti seurannut mua että missä oon, ja tullut tarkistamaan vähän väliä ja hakemaan palkkaa. Niin erilaisia paimenkoiria mulla!
Kuva piristeitä ei ole mutta nyt on lunta ja olen tykännyt;)
No muistin yhden joskus lukemani runon, ja ajattelin saisikohan sen laittaa tänne blogiin..?
Koiranko tahdot? No, yhdenkö vaan?
Siitä lähtee lauma kasvamaan.
Seuraavaksi huomaatkin, että olet köyhä
ja naapurit kuiskii, että päästään löyhä.
Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa,
kolmas on helppo eikö neljäskään tee tuskaa.
Viides on ihana, ei kuudennessakaan vikaa.
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.
No uskallatko leikkiin, miten ois vielä yksi?
Kai keittiössä häkissä saan sen säilytetyksi.
Sängyillä, sohvilla kyllä löytyy tilaa,
ei vielä yhden turkin hoito iltoja pilaa.
Ne käyttäytyä osaavat, ei niistä ole vaivaa.
Kai yhdelle tulijalle paikan jostain raivaa.
Sohvalla on karvaa, ei ikkunoista läpi nää,
lattialla tassunjäljet pölyn sekaan häviää.
Kai kodinhoito kärsii, vaan mitä muutamasta
kuononjäljestä ikkunassa tai karvahahtuvasta?
Jos tämä pentu pidetään, niin varmasti mä lupaan
lisää aikaa luututa ja puhtautta tupaan.
Ei koirien määrällä ole ylärajaa
ja yhtäkin ilman olisi laumani vajaa.
Jokainen on tärkeä ja rakas pörröpää.
Laskut vain kasvaa ja velkaa vielä jää.
Ei sukulaiset kyläile ja ystävätkin hylkää,
paitsi koiratuttavat, joilla samat kuviot nää.
Nurmikko ja pihapensaat kuivalta näyttää,
kun näyttelyt ja kilpailut sun viikonloput täyttää.
Koiranruoka, vitamiinit, treenit, rokotukset.
Ja näyttelyt ja kilpailut ja matkakustannukset.
Ansako tää olikin? Mä kohta oon vainaa?
Silloin lempikoirasi pään polvellesi painaa.
Se katsoo sua rakastaen ja sä päätät jaksaa,
pitää koko hunnilauman, maksaa mitä maksaa.
Yksi näyttelyyn, yksi jalostusta varten,
yksi sylikoiraksi, kaikki täyttää jonkun tarpeen.
Mut talvi on kurja, ei siitä koiratkaan tykkää.
Lenkkinsä ne tarvitsee, vaikka taivas räntää lykkää.
Sun naamasi on sininen pakkastaivaan alla
ja iltaisin saat ne ulos ainoastaan karjumalla.
Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut,
vaiva sekä huoli, paineita ja maksut.
Kaikki on sen arvoista, on koira elämäsi.
Niin suloiset ja hurmaavat ja parhaat ystäväsi.
On maailma muuttunut, ei mikään enää sama,
kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama.
- kirjoittaja tuntematon -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti