Hmm, tällä kertaa ei taida ollakaan ehkä kovin kirjoittamista. Tokoa käytiin tässä yhtenä päivänä Tellen kanssa treenaan koulun (kaukalossa). Me tehtiin aluksi paikallamakuuta niin että koirat oli n. metrin kahen päässä toisistaan ja kierreltiin takaa ja juostiin ym.. Sitten yritettiin laittaa koirat vastakkain mutta ei taiettu keretä laittaa niitä siihen kun äkäpussit olivat jo tappelemassa (:O) No eipä nuilla yleensä ole kuin ääntä enempi pelissä mutta nyt sattu Ronjalle vasempaan etujalkaan pikkuhaaveri ja aluksi ontu, laitettiin koirat sitten kauemmaksi. Me tehtiin sitte muistaakseni seuraamista remmissä joka meni hienosti ja maahanmeno kiva. Myös sitten sitä seisomisen stoppia ja välillä pienellä luoksetulolla. Ronja on vaan aika mestari oppiin! Myös sitten luoksetulon eteentulemista jotka onnistu aika hyvin, yhesti oli pidemmältä matkalta että tuli vähän vinoon. Telle naksutteli oikeita.
Tänään (taas) pilasin Ronjan agit, mutta Noomi oli aivan täpinöissään sekä taitava, ja sisällä oli raapinut ovea ja hyppinyt sitä vasten:)
(Tämä teksti oli muuten julkaistuna ensin mutta sitten kun muokkasin tätä niin se lojui täällä vähän aikaa.)
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
tiistai 26. lokakuuta 2010
Uusia ominaisuuksia
Ronjasta alkaa näin iän päälle löytyä uusia "ominaisuuksia."
Eräänä päivänä pienen tappelun jälkeen kun yritettiin jatkaa matkaa oli aivan kauhuissaan (kirjoitinko siitä blogiin?) tänään kun oltiin jälkimetsällä ja lähdin tekemään Neralle jälkeä oli ollut aivan kauhuissaan kun häivyin yksiin metsään näkemättömiin. Toisella kerralla näin itsekkin kun istui tielle eikä olisi mennyt eteenpäin, hih:) Huvittava.
En muista kirjoitinko torstain kurssista mitään mutta sunnuntaina oltiin taas agikentällä ja Noomi teki jälleen kivasti hommia. Kouluttaja sanoi että ihana kun tekee nuin innoissaan.
Torstaina jos en kirjoittanut siitä nin tehtiin ensimmäisen kerran sivulletuloa joka oikeastaan heti jo sujui kun tarvitsi vain seurata makupalaa.
Immuuttamisessa oli aivan tohkeissaan ja sivulletulotkin onnistui. Luoksetulossa vein namia mutkitellen eessä ja menin sitten alas ja vedin namilla eteen istumaan.
Tehtiin myös seisomista että kävelin vähänmatkaa ja sanoin "seis!" ja menin askeleen eteenpäin ja palkkasin kokoajan samalla, toisella kerralla en.
Tuommoisissa tilanteissa olenmuistaakseni vapauttanut "jes!" -käskyllä mutta lopuksi vapaa -käskyllä. Sattaa kyllä sekoittaa mutten hirveästi ole sitä itsetiedostanut.
Lopuksi katsottiin leikkisivätkö Noomi ja Dana sheltti mutta näillähän se haistelu onkin jo niin jännää ettei sitä ny leikkiin ruveta;) No joskus tiste sitten vähän virkeempänä=)
Ollaan me aina kotona räpelletty pikkusia seuraamisia ym. muuta sekä leikittyleikitty ja leikitty!
Ronjan kans sunnuntaiaamuna otettiin pihassa temppuja. Toi kyllä niin tykkää niistä:)
On niin ihana nähä tuo kun se ite yrittää ja tarjoaa ja kokoajan silmissä välkkyy nakkikimpale;)
Aluksi tehtiin peruuttamista aina muutama askel, sitten laitoin pyöreän vadin ylösalaisin enkä sanonut käskyä koska unohin miettiä sen;) Täydellistä! No eihän sitä käskyä heti tarvi ollakkaan..
Oppi sen kyllä heti ja tarjos koko ajan kun liikuttiin siinä lähellä=) Sitten että mentiin se yli ja et se ois jääny takajaloilla siihen. Se ei oikeen onnistunu mutta kyllä ne etujalat siihen ois voinu tunkea! Kyllä se aina onnnistui suunnilleen ja välillä oli vain yksi jalka mutta nakusuttelin aina ja palkkasin oikeasti reilusti.
Käännöin sen sitte oikein päin ja tehtiin "kuppiin" käskyllä mutta pitää ensin tehä isommalla et oppii idean ja sitten vasta pienentämään, en vain sitten jaksanut hakea pahvilaatikkoa.
Tehtiin nuita kerran pari viimekesänä ja sujui se sitten ihan ok.
Taettiin tehä siinä myös muita temppuja jalkojen yli hyppäämistä ja perusjuttuja. Oikeallepäin kieriminen on vaikeampaa mitä vasemmalle.
jatketaan taas ja blogi on saanut taas uuden ilmeen=) Tykkään muokkailla nuita ulkoasuja mutta ei sitä kokoajan uutta voi olla. Ei tästä kyllä tullu ihan sitä mitä hain ja piti tehä erivärinekin mutta ompahan mulla muutamat seuraavat ulkoasut jo mietittynä ja kuvaa nyt tätä aikaa vuodesta kun ei voi laittaa talvista ulkoasua kun ei oo ihan talvi mutta syksykinon jo lopuillaan niin laitetaan sitten tämmönen ulkoasu.
Meillä odotetaan jo talvea
ja joulua

maanantai 18. lokakuuta 2010
Perustottis kursseilua
Höhöö! Kukakohan on aika mestari tässä blogin päivityksessä (päivittämättönmyydessä?!)Käytiin torstaina ja sunnuntaina perustottiskurssilla:
Torstaina kurssi oli agikentällä.
Ilalla oli taas aikas kylmä ja takkia sai laittaa päälle ja ottaa pois.
Tehtiiin aluksi leikkimistä kun kentän toisessa päässä oli koira niin leikittiin Tellen räsyllä. Sitte tehtiin nyt seuraamista immuuttamalla(?)suju paaljo paremmmin kun sillon viime kerralla kun tyyppi vaan pomppii ja oli se aika sähläystä sillo.
Mutta nyt ehkä muutama pomppu askel pääsi käymään ja muuten hyvää ja tehtin pysähyksiäkin lunmella! Ei ongelmaa vaikkaei sitä nyt siinä kovin viittiny istuttaa. Aina kun kuuntelin neuvoja niin istuu ja katsekontakti:) Otettiin myös lopuksi piitkä luoksetulo niin että Maiju piti ja kiusasin Noomia räsyllä ja huusin tänetännetänne ja sitten vielä tänne ja Noomi juoksi hippulat vinkuen räsyyn:)
Toisella kerralla jotain samoja en muista hirveesti (tä on tätä kun ei päivitä..)
Kotonakin sisällä ollaan sitten tehty immuttamalla seuraamista ja hienoa on ollu:)
Ronjan kans myös aina jotain temppua ja sellasta muuta mukavaa.
Lauantaina mentiin sitten agiin (PALJON mieluummin olisin ollut Kajaanin agilitykisoissa!!) Ronja oli hurjan pätevä=) Tehtiin yhtä kivaa rataa (kaikki kivat radat on tietysti mun tuomia;) no eii iha) jota muunneltiin hieman. Ronja irtos aika kivasti mutta pieniä sähellyksiä oli välillä mutta semmosia kivoja vain.. Välillä tuntu etten kahtonu ees ronjaa vaan se jäi jonnekkin mun toppatakin taakse:D
Keppien jälkee aioin tehä persjätön kun lähettiin aivan toiseen suuntaan sitten mutta R lopetti kepit kesken joten tein sitten kepit uudestaan ja tein aikas kökön valssin (no ei siinä oikein mahtunutkaan tekemään ja varsinkaan mitään terävää valssia) no löydettiin sitten se hyppy ja jatkettiin matkaa.¨
Tehtiin 2eri rataa jonka menin muistaakseniaina 2kertaa ja lopuksi varmaan 2vielä kepeillä semmonen irtoaminen että kun Ronja pujotteli niin tein sitten sylkkärin ja ojäin keppien toiselle puolelle ja käskin ronjan mennä hypyn ja toisenkin hypyn jota kohti mun piti kiiruuhtaa kun näytti siltä että se juoksee ohi..
No sitten putkien jälkeen jollain radalla kävi semmonen kömmähys2kertaa että laitetiin putkea sitten vähän mutkalle koska R juoksi mun jalkoihin kun en kerennyt.. Jos oisin käyttänyt hieman erilaista ohjausta niin lis voinu onnistuakin mutta kun piti takaaleikata putkelle joka oli hieman ensin vinossa ja sitten kun R meni putkeen niin mun piti kiiruhtaa jo sitten sinne putken toiseen päähän ja Ronja juoksi sitten 2kertaa jalkoihin.. Ei ehkä sitten olis pitänyt takaaleikata tai opettelisin vielä juoksemaa tai treenattas tämmösiä.
Mut mua vaan nauratti vaikka Ronja juoksikin jalkoihin varsinkin toisella kerralla pahki lujaa.. Oli hauskaa ja kivoja ratoja joista keksi toisenlaisia ratoja ja niissä tuli yllättäviä vaikeuksia. En muista niitä ratoja mut tuntu hienolta mennä kun Ronjalla oli vauhtia ja intoa ja se pelitti hienosti.. Superhauskat treenit:)
talvi älä tule nyt ja aja meitä talviteloille:(
Olisin varmaan muistanutkin nuita treenejä mutta asiat on suurinpiirtein tuossa ja oli aika monta rataa..
Sitten sunnuntain kurssi koirapuistossa.
Tehtiin aluksi muiden koirien ohittamista pujottelemalla. Meni hyvin kyllä välillä sinkoili ja ihmetteli muita mutta oon tyytyväinen. Keskivälissä sitä oppi kentällä nuuskuttelemisen taidon kun siinä annoin nuuskutella.. No onneksi sitten tajusin kieltää sitä ettei rupea nuuskiin:(
Sitten mentiin erikseen kentälle ja tehtiin siinä makkararinkiä ja pitkän matkan luoksetuloa että sitten kun Noomi oli (tein taas samalla tavalla kuin torstaina)
muutaman metrin päässä niin sanoin "vapaa" ja heitin lelun sivulle. Leikittiin myös.
Ollaan kotona tehty lelujen kanssa "nouda" -käskyllä noutoa ja kyllä se jotain ymmärtää!
Jatketaan!
Pesin nyt keskiviikkona koirat. (oli jo korkea aikakibn kun koirat on keksiny uuden likaisen harrastuksen)Voi rotta(!) tuota Noomia! Oikeesti se oli maailaman huvittavin otus:) Aluksi menin pesuhoneeseen sen kanssa ja annoin sille namia sitten laittoin muutaman kerran aina lisää "tehoa" suihkuhanaan ja lähemmäksi suihkua koira ottaan nameja ja sitten just siihen suihkun alle ja niin että se kävi vähän jo alla.. Arasteli vähän mutta oli myös kiinnostunut.. Sitten kun rupesin pesemään sitä niin korvat painum luimuun ja oli ihaan hirveetä. Ei kelvannu makupalat..
Ihan hyvin kuitenki sitten antautu kun sitten pesin saippuaa pois. Tais yrittää karata.
Ronjakaan ei tykännyt ja karkasi ku ei ollu kiinni.
No nyt syyslomalla kunhan se tän viikon jälkeen alkaa niin pitää treenata ja on mullaaika paljo suunitelmia mitä tehä sitten.. Nautitaan tästä viikosta kun ei oo enää kokeita ennen syyslomaa<3
(Kuvia kun koirat nauttii viimeisistä ensilumista)
sunnuntai 10. lokakuuta 2010
Treenattu on!
Tämän talvisen tokokuvan olen kauan haaveillut laittaa tänne ja nyt se pitää laittaa kun osaan:)Kuva Telle.R ja miksi nää kuvat tulee näin suurena? Jos joku tietää miten saan laitettua nää pinemmiksi nii kertokaa! =)
...Ainakin vähä:)
Tokoa kahesti kotona. Eilen ja oisko maanantaina tai tiistaina=)
Edellisellä kerralla tehtiin meijän ongelma kohtia jotka ovat jotenkin jääneet aina kun on tuntunut siltä etten jaksa paneutua niihin, tai Ronjalle pitää tehdä jotain motivoivaa. Mutta oli onnistunut fiilis kun sain sitten tehtyä:)
Eli otettiin liikkeestä seisomista (tai sen pysähtymistä) käsky tais muodostua "seis"käskyksi "seiso" käskyn sijaan. Mut ehkä parempi näin (sama käsky keinulla) tein että seurautin sitä ja tökkäsin suoraan sen eteen palkkaa ja sanoin seis ja jatkoin pari askelta matkaa. Tein myös sillälailla että kuljettiin ja käskin pysähtyä, palkkasin. Sekä seurautin vähän matkaa ja käännyin suoraan eteen, palkka, ja luoksetulona muutama metri, käsky ja palkka. En oo ihan varma kannattaako tuota luoksetulo juttua tehä kun se paremmin muistuttaa jo sitten luoksetulon pysähtymissä mutta jos sitten opetan pysähtymisen tuolle joskus niin ompahan tuostakin hyötyä.
Ronja kyllä osas hienosti ja akoi ymmärtää ideaa. Välillä kun palasin takasin liikkui vähän.
Eilen raahauduin ulos vaikka oli väsynyt olo mutta kannatti ja ei se sitten vaikuttanut mun treenaamiseen. Ronjan kans ei tehty paljoa.
Eilen tehtiin samalla tavalla pysähtymisiä ja pysähtyi hienosti. Taas vähän liikettä mutta heitin sitten aina vapaa käskyllä taakse palkan.
Otin Millankin kanssa näyttelyjuttua ja vitsit se ravaa ihanasti<3 Muutenkin innoissaan ja jos välillä saatto vähän lopahtaa niin pikkusen innostin ja taas hienoa<3 Seisomiset ei nykyään oikeen meinaa onnistua kun koko ajan pitäs korjata liikkumalla eteenpäin.
Noomin kans vaan piettiin vähän hauskaa ja otettiin katsekontaktia ja istumista muistaakseni, normia ihanaa Noomia.
Eilen aamupäivästä päivään oltiin kattomassa Noomin kans mätsäreitä jotka oli Haapavedellä. Oltiin varmaan semmoset 1 1/2h - 2h. Alussa kun kävelin Noomi sylissä niin nähtii rauhallisesti kävelevä poni, ei tainnu tuottaa pakokauhua ehkä vähän jännäs.
Paikalla vähän ihmeteltiin ja nähtiin Noomia paripäivää vanhempi Siru shelttikin. Kumpikin aika ujona haisteli toisia :D Sitten katsottiin kehää ja välillä tuo ois yrittäny ryykätä sinne esiintymään;)
Käytiin myös nuorisotalon sisällä ja mentiin ritiläliuskaa sisälle että saatiin eri pintoja tesmata. Ihmettelin vähä miten se tuotti järkytystä Noomille. Saatto hieman johtua kun siinä vieressä istu koira ja muutama ihminen oli vieressä. No sain se meneen sitten vähän matkaa mutta hyppäs maahan kohta eikä meinannu tulla. Taas sain vähän matkaa mentyä mutta eipäse oikein tuonu tulosta.
Sisällä kun oltiin kävelty semmoset 5m niin pakitti yhtäkkiä täysiä ovelle päin :O No olihan siellä ihmisiä mutta houkuttelin sen sitte ja pijin sitä sylissä ja sai se välillä kävelläkkin ahtaudessa.
Tänään sunnuntaina oli ensimäinen kerta perustottelevaisuus kurssia (koska täällä ei ainakaan tähän vuodenaikaan lähellä ole pentukursseja)jonne Noomin kans suunattiin.
Eipä olla ennen koirapuistossa käytykään tai oikeastaan olimme parkkipaikalla.
Ensin kerrottiin tavotteista ja mitä osataan sitten jakauduttiin ryhmiin ja mentiin itse asiaan.
Näytettiin Kaijalle miten me osataan ketsekontakti sitten tehtiin "seuraamista" peruuttamalla ja ensin noomi kylläkin söi vain mun kädestöä kun peruutin. No sitten peruutettiin ja Noomi katso mua ja sitten vielä et käännyin mutta siinä kohti ainakin Noomi pomppas ilmaan ja aikasemmin muutenkin. Huomasin et tehtiin vähän vaikeeta.
Istumisia myös ja tauoilla Noomi oli Tarjan autossa. Ulkona oli hyytävän kylmä, räntää satoi ja välillä kävi voimakas tuulenpuuska. Taas alkaa se vaihe vuodesta et sormet on kohmeessa:( Pikku rukka oli ihan kylmissää varsinkin lopussa ja matkalla kotiin. Ens kerralla takki päälle ja vaikka häkki mukaan!
Noomi n. 4kk
Kuva Telle.R
perjantai 1. lokakuuta 2010
"Ollaan me oikeesti treenattu"
Vaikka ei ehkä siltä näytäkkään: kuva myöhemmin!
Taas oon jättänyt kirjoittamatta. Näin nää tekstit varmaan aina alkaa mutta toivottavasti ei enään ensi kerralla! Edelliseen tekstiin laitoin muistaakseni tuoreempia kuvia (jotka on siis otettu kait myöhemmin mitä tää teksti on julkaistu ja oon laittanu ne sinne...)
Viimeviikon torstaina Noomi täytti 4kk, ja se on iso! En saanut sitä silloin mitattua ja sitten se on jäänyt:( ärsyttää niin paljon kun en enää osaa olla semmonen säännöllinen vaan aina muistan asioita ja innostun ja taas unohan!
Tänään vielä mittaan sen puolitoista viikkoa myöhässä. Aivan varmasti.
Ja mittasinkin Noomi on n.37 korkea (APUA! Tuota siitä halusin aikuisena mutta siitähän kasvaa pian maksi ja mitä mää sitten teen? Nyt sais kyllä kasvu hidastua tai mitä mää oon tehny väärin?!) Eipäs olekkaan:) Käytiin Tellellä torstaina ja mitattiin Noomi ja se oli n.34,5cm ai että ihanuus<3 Laitettiin myös purkat korviin mutta nyt ne on tainnu humpashtaa vähä liian alas. Aluksi rappas niitä mutta ei nyt enää taas muista niitä. Ekalla kerralla kun laitettiin ei tainnutu ees välittää niistä mutta koska en ole saanut aikasiseksi laittaa uusia purkkia kun ne vähän ajan päästä lähti pois niiin....
Lauantaina käytiin lyhyet,kivat ja tehokkaat agiteenit=) Sateella ei ollut lähtenyt treeneihin muita kun Telle koirineen ja minä & Ronja.
Tehtiin puomia aika monta kertaa kylläkin, varmaan 8. Aluksi oli tosihienoja kontakteja ja intoa! Irtoamista ja sivuttaisetäisyyttä tuli muutenkin harjoiteltua lätäköiden takia mutta se oli se mitä ajattelin treenata. Meni kyllä hyvin ja koko ajan oli katse eteenpäin vaikka olinkin taempana! Yhesti kutsuin puomin ylösmenonkohalta Ronjan.
Sitten Aata jokunen kerta. Nekin oli hienoja mutta Ronja on niillä "röyhkeämpi" mitä puomilla, tahto yrittää hypätä kontakteja jos olin edellä tai sivulla.. yhesti varmaa hyppäs alastulon.
Mentiin sitten kyllä muutama kertoja (taiettiin me aika paljon tehä ehkä n.5-10minuutissa) aata ja puomia peräkkäin jotka oli kllä sitten vähän vaikeissa kulmissa mutta eipä se tuottanut varmaan muuta ongelmaa kun koira tais vähä jäähä selän taakse. Yhen puomin muistan miten tyytyväinen oon vaikka huomas silti että R tiesi mun olevan takana mutta käskytin puomi ja oli varmaan pysähyksissä tai ainakin sillain että Ronja meni siihen mistä alkaa puomin alastulo niin vauhilla mutta minä oli vasta ylösmenon kohalla mutta siinä Ronja käveli vähän matkaa mutta kattoo kuitenkin eteenpäin ja sitten meni taas lujempaa=) (sekavaa mutta pakko selittää:D)
Sunnuntaina kävin juoksemassa semmosen kivan lenkin arviolta 4km. Enkä nyt kun on käyny juokseen niin oo tuntenu erityisemmin väsymystä vaan että oisin voinu juosta pikkusen enempikin. Jos oikein osasin laskea aika ois ollu aika hyvä, mutta se tuntuu epätodelliseslta. =) Nyt sunnuntaina en päässy juokseen.
No maanantaina käytiin rokotuksilla. (ja taas kerran miksi en ole tehny ton kans juuri mitään?! mihin kaikki mun aika oikein menee. tietokone lakko tulee kyllä kohta)
Noomi aluksi taas vähän ihmetteli paikkaa ja nousi sitten kaksi(2) kertaa ovea vasten jossa oli lasi ja tarkkaili ulos ympäristöa:D
Siiten kun mentiin "toimenpide"huoneeseen alkoi sitä jo kovasti ujostuttaa mutta uskalsi se käydä ottamassa vähän makkaraa eläinlääkäriltä:)Pöyällä taas makas siinä kauhusta jäykkänä ja pää oli piilossa mun kainalossa :D Saatin ne kummatkin piikit laitettua mutta ei se nyt ees kahtonu mun nameja, voi ressua.
Hampaita olikin lähtenyt jo ja heiluukin ennenkuin kerkesin huomata. Vasta huomasin että Noomilla pitäs kohta lähtä hampaita ja kylläsen huomas pikkusen lisääntyneen pureskelun takia.
Jatkan lauantain kirjoitusta nyt tiistaina.
Eli lauantaina käytiin agissa ja ei sine tullutkaan muita kun minä mutta eipä se haitannut tällä kertaa. Otin vaan Ronjan mukaan kun helpompi keskittyä yhteen koiraan.
Ensin laitoin keinun puoleenväliin oikeaa korkeutta ja treenattiin pitkää pysähtymistä siinä. Sujui jo aika hyvin että pystyin ottamaan etäisyyttä, en vauhtia viittinyt antaa ottaa nyt.
Sitten taas puomia ja aata. Oli kyllä niin hienoja puomeja että oikeesti <3! Aat oli taas vähä huonompia mutta menettelee ne:P
Puomille eri kulmia ja kaikkea muuta kivaa. Katse oli eteenpäin ja koko treenien ajan oli intoa<3 <3
Välillä oli kosketukset vaakalaudalla ja piti vähän korjata mutte eipä se vielä mitään.
Taettiin istten taas ottaa keinua mutta ei tullut sitä suoraan loppuun vaan hyppäs sitten vähä sivusta pois (miksen korjannut tai muuta vaikka ihmettelin asiaa?! sattuko sille jotain ja aristeli?)
Otettiin myös pöytä pari kertaa ja välillä piettiin hengähys taukoja.
Lopuksi vielä keppejä ja voi ihanuus! Ei oo koskaan ei koskaan pujotellut nuin itsenäisesti! Tekniikkakin tais olla enempi melova kuin pomppiva
Ja kun olin vasemmalla puolella. (vaikealla)Siis pystyin olemaan edempänä ja en ollu ihan siinä kiinni vaan varmaan puoltoista metriä! Ja katse eteenpäin:)
Myöskin helpompi puoli sujui ja kulmista takaaleikkauksella vaikeammalle puolelle:)
Taa tein varmsti liikaa, parikin kertaaa olisi riittänyt mutta osasimpa pysäyttää kesken hyvä suorituksen ettei Ronja ollut väsynyt=)
Mun piti pitää taukoa ja ensin ajattelin ottaa Noomin ja harjoitelle kentän reunassa olo mutta eipä se ois hyövyttänyt. EHKÄ nyt tauko ja sitten rataa ennen kuin tulee lumet.
Noomin kanssa ollaan tehty nyt katsekontaktia ja istumista. Alkaa loksahella jo paikoilleen:)
Yhden ihanan asia hoksasin tässä viikonloppuna että Noomi on jo rauhoittunut että osaa o käyttäytyä. Mä vaan sanon aina että se on rasiittava pieni itsensä mutta on se jo ymmärtänyt<3 Vaikka onhan stä vieläkin mutta vähentynyt, mutta mää aina sanoin kaikille kun ne kysy Noomista jotain niin ihan negatiivisesti vaikka oon sillonkin tykänny siitä. Pitää nyt alkaa ylistään sitä raukkaa:) No on se pari kertaa kun ollaan juostu niin yrittänyt tulla eteen ja hiastaa mua myös hakuumalla ja pariin otteeseen on tullut paidan hihaan reikä:(

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)