maanantai 10. tammikuuta 2011

Kajjaanista kottiuvuttu

...ja tuloksena hieno HYL.

Elikkä siis kyseessä Kajaanin tamminäyttelyn yhteydessä pidetty lauantai-illan agilitkilpailu. Ensimmäiset kisat takana:)

Perjantaina illalla lähdin linja-autolla Kärsämäestä kohti Kajaania, yövyin serkuilla ja lauantai-aamuna kohti pallohallia, näyttelyitä katsomaan. =)
Meinasi kesken päivän (jo noin 12 aikaan) ruveta väsyyttään, taisi olla semmosta huomamatonta jännitystä ettei itse tajunnut. No lauantaina ei erityisemmin ollut kiinnostavia rotuja, mutta katseltiinhan me vaikka mitä, labukoita,vinttareita, junnuja... En muista enää, vähän aikaa aina jotain.
Kojuillakin piti käydä ostamassa metrilakua ja löysin kaikkea puolikiinnostavaa Finndogsin kojultakin; kapula Noomille, metsku Noomille, jotain leluja, jotain hienoa ketjuista näyttelyremmiäkin olen etsiskellyt, mutta vasta oikeanlaisen löysin sunnuntaina mutten ostanut:O En edes luita tai herkkuja ostanut, voi voi. Mutta ostin perjantaina ylivieskasta Noomille punaiset (vanhanmalliston) Hurtan Y-valjaat:)

Lauantai-iltana sitten pallohallille Ronja mukana, ja siskonikin tuli illaksi Kajaaniin ja toi Ronjan mukanaan. Meitä tulivat myös katsomaan serkkuni Roosa ja Roosan isosisko, suuri kannustusjoukko siis;)
Kun mentiin paikan päälle ilmottautumaan piti alkaa kisakirjoja täyttelemään ja sen jälkeen olin ihan ressissä kun tuomarille piti viedä mitattavaksi. Kokoajan kulki koiria vieressä ja e oikein itsekään tiennyt mitä piti tehdä siinä... No sitten kun tuomari tuli katottiin siru, eikä sirunlukijakaan meinannut toimia, eikä Ronja tykännyt siitä yhtään. En olis uskonu että nuin "väistelee."
Sitten vielä piti nostaa Ronja pienelle pöydälle mitattavaksi, mikäs sen hauskempaa Ronjan mielestä kun että mamma nolaa sen ottamalla syliin!

Tuomari mittas Ronjan kolme (3) kertaa ja sanoi ensimmäiselläkerralla "Tästähän tulee jännitysnäytelmä" :D Sanoin jotain että näyttelyissä tuomarit ovat mitanneet 44cm, mutta sanoi että näyttelytuomarit mittaavat erillälailla ;D 44 siitä tulis ja oltas saatu (varmaankin) laittaa rajatapaus medeihin! En laittanut Ronjaa medeihin vaan makseihin (tästä sain palautetta;) Olen halunnut Ronjasta myös mediä.)

No sitten lämmittelemään ja autossakin se oli, en enää muista kun oli kokoajan vähän jossain. Katseltiin 2 oli niin hyviä ja hauskojakin koiria, nautinto katsella!

Sitten piti hakea Ronja ja odotella rataantutustumisen alkua, sitten kata sai lämmitellä Ronjaa kun olin jo vähän aikaisemmin mennyt "piiloon" ja lämmittelemään vähän itseänikin.
Rataantutustumisessa sain sen pöllön idean kokeilla samaa kuin se ihminen, joka minun edessä käveli: kokeilla persjättöä melkein radanlopussa/radan keskivaiheilla....

Radalle kolmantena (sitä ennen vähän jotain temppuja ja juoskentelua, en käynyt lämppäesteillä), 3hypyn suora ja käännyttiin (180asteen kulmassa?) oikealle pussiin ja taas käännöstä ja keinulle, keinulla karjaisin liian lujaa, koska koskaan ei voi olla liian varma minkälaisen keinun se tekee.. hyppäsi vähän sivuun kun varmaan säikähti, ja taisin heilua siinä edessä. No sitten putkeen joka meni puominalta ja toiseen putkeen ja Aalle. Aasta taas jatkettiin hypyille jotka eivät olleet linjassa, ja piti ohjata kunnolla, toisella hypyllä pysähtyi ja taisi hypätä paikoiltaan, olin pituudella jo vähän eellä(?:D) no kuitenkin päätin etttä tässä pitää käskyttää hyvin ja juoostaa. Sitte käännnyttiin vasemmalle puomille, puomin keskivaiheessa rupes hölkyttelemään, piti hoputtaa. Seuraavaksi samaiseen putkeen mistä mentiin Aalle, ja koska tein sen tyhmän persjätön jóka oli kyllä aika könkkökin, ja jos videolta tarkasti katsoo en olisi kerennyt tehdä enään mitään kun käännyin niin hitaasti ja Ronja oli jo hyppäämässä aalle. Siinä sitten yritin saada laskeutumaan samalta puolelta, niin R alkaa keikkua siinä aan laidalla mihin mennään;D Jätettiin sitten yksi hyppy välistä ja muurille ja hyppy, kepeille osasin jarrata vauhtia (hoksasin siinä olevani hengästynyt:/ ) sitten täysillä eteenpäin reengas(!) ja hyppyy.
Maalissa hoksasin että apua ei tuo ole meidän remmi ja panta, no ovat rusketa, siinä seisoin vähän aikaa ja tuijotin remmiä ja katselin ympärille, sitten alko häämöttään että, kyllä, kyllä se on meidän remmi:D
Sitten vähä jäähkäilemään ja kattoon muita koiria.

+vauhti oli ihan jees
+tykkäs mennä
+ei tiputtanut yhtään rimaa (ne tais olla 55)
+ei tiputtanut muurin palikoita
+osas hypätä ilman vauhtia, eikä tippunut rimaa
+korkean renkaankin hyppäs (ei olla koskaan tehty varmasti nuin korkeaa rengasta!)

+- hyvähän se että tykkäs mennä aalle, se tykkää siitä,(mutta onhan niitä muitakin syitä; edllisellä kerralla mentiin aalle, miksei nytkin, ohjaaja jätti koiran seläntaakse....)

-kepit ois saanu olla nopeampaa
-puomi ois saanu olla nopeampi
olihan nuita jotain.

Laitan videon ja jonkinlaisen ratapiirrustuksen kunhan voin/jaksan.
Tarkkaa selostusta, kun kerran käskettiin;)

Sunnuntaina taas näyttelyyn ja kierreltiin ensin, belggarit oli mahtavan näkösiä, shelttejä katottiin, ja kuvasin Tellen Neraa (teilläkin meni hyvin:)) lapinkoiria (Lecibsin koira tais olla ROP :) ), villiksiä..

Sitten ei kerettykkään olla hirveen kauan kun oltiin lähössä kotiin ja mentiin Roosalle, ja lähdettiin sieltä siskon kans ajelemaan kotia, mutta ensin Ronja ja Seita sai taas nuuskutella toisiaan. Hih, Ronja ei kohta edes jaksanut olla kiinnostunut mistään:P Katsotaan miltä tänään näyttää (lauantaina;)

(Aloitin tämän tekstin kirjoittamien maanantaina, ja väsähdin niin pitää se nyt lauantaina kirjoittaa loppuun!

Kävin muuten viikolla juoksemassa kaks kertaa, pikkulenkit, koiratkin oli mukana ekalla, toisella kerralla vaan Noomi =)

Noomilla taitaa juoksut häämöttää, tai ne on jo:/ Toivottavasti ei ole vielä:S Mutta oon jo vähän ootastellu... )

1 kommentti:

  1. Tais olla vähän jotain shokkia, (me päästiin maaliin) kun oma remmikään ei tutulta tuntunut.

    Hyvä hyvä, tämmöistä kaipasinkin, vielä video esille, niin hyvä tulee. ;)

    Mullakin haluttaa juoksemaan, mutta kurkku ei edelleenkään kestä. Tänään kun lävelin melko rivakasti kotiin, niin hengästyin jo siinäkin. :(

    Eipä nähneet toisiaan lauantaina, ja siitä olen kyllä iloinen, ei tarvinnu koko ajan hermoilla, ja pystyin teidänki koirakonkkaronkasta nauttimaan! =)

    Ps. Hienot oli Noomin valjaat! (Olethan muistanut pitää lupauksesi?)

    VastaaPoista