Ollaan me reenattu, mutta en oo jaksanut päivitellä, enkä nytkään sen tarkemmin.
Ennen edellistä blogikirjoitustakin reenattiin, koululla ja kotona, mutta en jaksa sanoa tarkemmin muutakun (..ettei lumessa kannata harjoitella käsiavulla maahanmenoja;D) Ihan hyvin meni.
Nyt joskus viimeviikon lopulla innostuin treenaamaan näyttelyseisontaa, ollaan sitä joskus yritetty mutta ulkona niin.. Mutta se on Noomin kanssa hauskaa, se oppi sen jotenkin nopeasti, ihme että pysyy paikallaan! Jalkoja ei tietenkään itse oikein osaa asetella. ollaan vaikeutettu aina niin että aluksi oli kaulan kohdalta "pannasta" pidin kiinni ja sitten en pitänyt ja nyt olen kokeillut noustakkin, ei tainnut olla ongelmaa. Juokseminenkin sujui ihan hyvin.
Viime reenikerralla kotona tais "oppia" mahanmenon tai meni muutaman kerran ilman käsiapua maahan. Oli kyllä vähän hakusessa, mutta vihdoinkin tuntuu ettö edistystä siinäkin, hih!
Taistelutahto vaa kasvaa: ärisee ja murisee ja pitää jotain ihme kurnutusta:D
Siitä tulikin mieleeni että viimeviikolla kun juostiin koirien kanssa lumihangessa, ja heittelin Noomille fresbeetä(? Kirjoitetaanko nuin?) niin kun oli jonkun kerran heittänyt ja tuli luokse aloitti kakomisen/röhkimisen miten sitä nyt voi kuvailla. Tätä täytyy tarkkailla ja jos ilmenee, toivottavasti ei ilmene enää, pitää viedä eläinlääkärille. (oonko kirjoittanut tästä jo?)
Tää teksti on lojunu täällä julkaistavana mutta nyt maanantaina 10.1 julkaisen sen.
No tuskin se mitään vakavaa on. Seita ainakin pörskähtelee, ja niiskauttelee kun peuhaa lumessa. Eiköhän sinne vaan lunta oo pikkusen menny, jos tuota tarkoitit?
VastaaPoista